Nettiniksi 62. Kuulumisia jouluksi ja joulun jälkeen
Ei joululahjojen tarvitse aina maksaa tai olla edes tavaraa. Aina ei kuitenkaan voi antaa aikaansa kovin paljoa ihan konkreettisesti (voidaanhan sitä asua kaukana, jopa eri maassa), mutta on silti mukava tietää, mitä toiselle kuuluu.
Entä, jos tekisit läheisiäsi ajatellen suljetun blogin? Kertoisitte siellä vaikka viikottain (ja vaikka kuvien kera!), mitä elämäänne juuri nyt kuuluu. Kun tästä ei tee orjallista sinun-minun-vuoropeliä, vaan kukin kirjoittaa, kun hetki on hyvä ja on jotain sanottavaa / näytettävää (kuva). Ensimmäinen viesti voisi kertoa päättyvästä vuodesta. Ja jokainen mukana olija (salattu blogi on parempi yksityisasioita ajatellen) voisi kirjoittaa ennen vuodenvaihdetta ainakin jotain siitä, mitä toivoo tulevalta vuodelta. Blogi voi olla myös elävä tapa pitää yhteyttä ajasta riippumatta – ja mahdollisimman edullisesti, jopa maksutta.