Nettipelit, Playstation yms. ovat kova sana varhaisnuorten ja nuorten maailmassa. On kuitenkin tärkeää pitää tolkku asiassa. Tämän päivän uutisisissa (kts. Digitoday) kerrotaan 13-vuotiaasta italialaispojasta, joka pitkän pelimaratonin jälkeen jäi kokonaan ympäröivästä maailmasta tietämättömäksi. Lääkärien tutkittua poikaa, selvisi, että kyseessä on vakavanlaatuinen playstation-addiktio. Lue uutisista enemmän asiasta.
Pelaaminen on ok, kunhan se pysyy ajallisesti hallinnassa ja pelattava peli on sopusoinnussa pelaajan iän ja henkisen tason kanssa.
Vastikään julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan netissä surffailu edistää nuorten kehitystä mm. sosiaalisissa taidoissa, itsevarmuudessa, tiedon lisäyksessä ja monella muulla tärkeällä elämänalueella. Olisikohan kyseessä taas sellainen “tilaustutkimus”, jonka lopputulos on ennalta esitetty ja vain aineiston keruu on jätetty tutkijan tehtäväksi?
Omasta mielestäni netin suurkäyttäjä nimenomaan eristäytyy normaalista sosiaalisesta kentästä, rajautuu kapealle sektorille, eikä opi mm. kestämään pettymyksiä, koska voi itse valita toimintakenttänsä ja vieläpä laatia sääntönsäkin itse.
Rusinat pullasta asenteella netti mahdollistaa täysin elämästä vieraantuneen toimintaympäristön, mikä saattaa herkälle mielelle aiheuttaa vaikeuksia todelliseen maailmaan sovittautumiseen.
Tutkimuksia voidaan tehdä mistä tahansa ja aika paljon lopputulokseen voidaan vaikuttaa (tällaisissa ei konkreettisesti mitattavissas asioissa) sillä, millainen on kysymyksenasettelu – näin minä koen.
Netin suurkäyttäjä on tietenkin suhteellinen käsite riippuen sanan käyttäjästä. On myös netinkäyttöä, jossa ylläpidetään verkon kautta yhteyksiä, joiden pohja on elävässä elämässä. Yhteydenpito tapahtuu verkon kautta esim. matka- ja / tai kustannussyistä. Eli, en lähtisi oitis sulkemaan ihmissuhteiden hoitoa verkon välityksellä. Eri asia on, jos verkko on ainoa kanava asiassa…
Kyllä netissäkin voi kokea pettymyksiä, mutta niiden käsittelytapa on usein erilainen kuin verkon ulkopuolella.
Näkemykseni on, että verkossa on paljon hyvää, mutta ihmisten kohtaaminen vain verkon kautta on lopulta eristävä asia.
Poikkeuksena aktiiviselle kommunikoinnille verkon kautta voisivat olla esim. vakavasti liikuntavammaiset, joille verkko avaa oivan mahdollisuuden kohdata ihmisiä tasaveroisena (= ilman lässytystä omasta terveydentilastaan).
Meillä on ollut pari sääntöä koskien tietsikkaa ja telkkaria: kumpaakaan ei ole noidet tyttärien huoneessa ollut, vaan ainoastaan olohuoneessa. Siinä on ollut ihan hyvä kontrolli niin tuolle ajalle kuin myös sisällöllekin. Täytyy kyllä myöntää, että mikään kaunis sisustuselementti tuo tietokone (eikä telkkarikaan) ole, mutta nyt on vähän paremmin, kun läppäri on pieni ja siro. Ei siis enää sitä kauheaa putkinäyttöä, valtavaa keskusyksikköä ja irrallista näppistä. Saatiin vaihdettua pöytäkin pienemmäksi.
Kunpa samat säännöt olisivat useammassa perheessä. Kierreltyäni ympäri Suomea koulujen vanhempainilloissa, tiedän, että suurella osalla perheistä se tietokone on lapsen / nuoren omassa huoneessa ja sen huoneen ovi on yleensä kiinni, kun netti on auki.
Tänäänhän uutisissa kerrotaan 15-vuotiaasta ruotsalaispojasta, joka 20:n tunnin pelimaratonin jälkeen sai epilepsiatyyppisen kohtauksen…